13/06/2012
Emilii
Kirjoita kommentti

Ne tulee – Pommittajat!

Iltasanomissa hyönteistutkija Reima Leinonen sanoi, että hyttyskesästä on tulossa runsas. Pahin on vielä edessä. Leinonen epäilee sähköisten hyttyskarkottimien toimivuutta. – Käytännössä ne vain houkuttelevat hyttysiä. Mutta kai niissä on järkeä kun ihmiset niitä käyttävät, hän pohtii. Ei, Leinonen. Ei ole. Ihmiset käyttävät … Continue reading

07/06/2012
Emilii
Kirjoita kommentti

Ei tekosyitä liikkumattomuudelle

Liikunnalla ei ollut järin hyvä viikko. Yhden tutkimuksen mukaan siitä ei ole hyötyä masennuksen hoidossa ja toisen tutkimuksen mukaan siitä voi olla jopa haittaa elimistölle. Lääkärilehti kertoi PLoS ONE:ssa julkaistusta tutkimuksesta. Sen mukaan kymmenesosalla ihmisistä liikunta vaikuttaa epäsuotuisasti yhteen sydän- … Continue reading

04/06/2012
Emilii
2 kommenttia

Kumikampanja ympärivuotiseksi

Kesäkumikampanja starttasi viime viikolla. Hyvä niin. Mielestäni kumeja pitäisi kuitenkin jakaa nuorille ympäri vuoden. Ei vain kesällä. Eikä vain festareilla.   Seksitaudit ovat yleisiä, koska esimerkiksi lukioikäisistä kondomia käyttää vain vähän yli puolet. Klamydia on taudeista yleisin. Erityisen hankalan siitä … Continue reading

01/06/2012
Emilii
6 kommenttia

Maitoa dementian ehkäisyyn

“Kannattaisiko minun ottaa B12-vitamiinilisää dementian ehkäisemiseksi?” Ihan tätä samaa kysymystä olen viime aikoina itsekin pohtinut. B12-vitamiinin puute saattaa aiheuttaa pysyviä muistin häiriöitä. Näyttäisi kuitenkin siltä, että kukaan ei vielä varmaksi tiedä oikeaa vastausta kysymykseen. Kallistun sille kannalle, että vitamiinilisää ei kaikkien … Continue reading

Sulje
Seuraa blogia
HealthBerry terveysblogin löydät myös Twitteristä ja Facebookista: