Kaksi ensimmäistä elinvuotta ovat lapselle tärkeä kehitysvaihe. Ruokavalion terveellisyyteen kannattaa panostaa kasvun takia, mutta se vaikuttaa myös älykkyysosamäärään.

7000 lasta käsittäneessä tutkimuksessa tarkkailtiin lasten ruokavaliota 6, 15 ja 24 kuukauden kohdalla. Älykkyysosamäärä mitattiin lasten ollessa kahdeksanvuotiaita.
Parempi älykkyysosamäärä oli lapsilla, jotka 6 kuukauden iässä saivat rintamaitoa ja 15 ja 24 kuukauden kohdilla runsaasti ja säännöllisesti kasviksia ja maitotuotteita. Heikommin suoriutuivat lapset, jotka saivat usein keksejä, suklaata, limuja ja sipsejä. Lasten valmisruokia tutkimuksen mukaan ei kannata antaa ennen kahden vuoden ikää.
Ei ruokavaliolla silti kovin suuria ihmeitä saada aikaan älykkyysosamäärän parantamisessa: tutkimus osoitti parannuksen olevan vain muutamia pisteitä huonosta ruokavaliosta terveelliseen. Tämä on kuitenkin taas yksi esimerkki siitä, että lapselle syötetyllä ruoalla on kauaskantoiset vaikutukset. Ja jokaisella lapsella on oikeus parhaaseen mahdolliseen alkuun elämässä.
Lue myös nämä jutut



