Lievät kilpirauhasen toimintahäiriöt ovat paisumassa epidemiaksi asti. Näin kertoo tiedelehti Lancet. Siinä kritisoidaan muun muassa kehittymättömiä hoitoja ja diagnostiikkaa. Samoja lääkkeitä käytetään vuodesta toiseen, tutkimusta tehdään varsin vähän.
Paljon kysymyksiä ja epätietoisuutta herättää oireiden ja verikokeiden ristiriita. Oireita on, mutta verikoe näyttää normaalilta. Tai toisinpäin. Lääkärilehdessäkin hiljattain kerrottiin, että ongelmia kilpirauhaskokeiden tulkinnassa on, kun verikokeen tulokset eivät vastaa oireita. Miten verikokeiden viitearvot edes määritellään. Voiko koko kansalle käyttää samoja arvoja, vai pitäisikö tilannetta katsoa yksilöllisemmin.
Kilpirauhasen toimintaa mittaavia kokeitakin on useita. Yleisin testi on TSH:n mittaus, mutta se ei kerro koko totuutta eikä varsinkaan lievää vajaatoimintaa. T3- ja T4-hormonien mittaus antaa lisää tietoa, mutta usein eniten tietoa saadaan mittaamalla kilpirauhasen vasta-aineet. Oikean diagnoosin saamiseen voi kuitenkin mennä vuosia.
Kilpirauhasen lievä vajaatoiminta saattaa siis olla huomattavasti yleisempää kuin tiedetäänkään. Mutta onko se merkittävää? Hoitamattomana kilpirauhasen toimintahäiriöt lisäävät riskiä sairastua muun muassa Alzheimerin tautiin. Lieväkin toimintahäiriö hoitamattomana heikentää sydämen toimintaa ja lisää sydän- ja verisuonitautien riskiä.
Milloin siis tulisi aloittaa lääkitys – verikokeiden vai oireiden mukaan? Kukaan ei tunnu tarkkaan tietävän. Toisaalta erilaisia oireitakin on niin monia. Kaikki potilaat eivät kärsi kaikista mahdollisista oireista. Vajaatoimintaa poteva ei siis aina olekaan ylipainoinen. Se on jo vanhentunut käsitys asiasta. Uusien tietojen perusteella ajattelutapaa pitäisi muutenkin uudistaa.
Lue lisää vaikeasti diagnosoitavista sairauksista, kuten kilpirauhasen vajaatoiminnasta, Maija Haaviston kirjoittamasta, erinomaisesta kirjasta Hankala potilas vai hankala sairaus. Kirja on melko tuhtia tekstiä, mutta täyttä asiaa. En siis suosittelisi sitä ihan kaikille luettavaksi, mutta jos kärsit oireista, joille ei ole löytynyt selitystä, kannattanee kirja lukea. Sen sijaan suosittelen kirjaa kaikille terveydenhuollon ammattilaisille. Se toimii hyvänä lähdeteoksena. Haavisto pitää myös mielenkiintoista blogia osoitteessa www.hankalapotilas.net.
28/03/2012 at 13:03
Mulla yks lääkäri aloitti lääkityksen vajaatoimintaan, koska oireet oli ilmiselvät ja arvotkin rajoilla TSH, T3 ja T4, mut toinen lääkäri ei enää uusinut reseptiä, koska arvot ei ylity.
Mulla kuitenkin struuma ja kasvain isonee kerta kerralta; labrojen perusteella kuitenkin mennään :/ Struuma aiheuttaa 1/3 tapauksista vajaatoimintaa ja 2/3 liikatoimintaa- ikävä kyllä mä kuulun tähän pienempää ja taistelen väsymyksen, kilojen ja masentuneisuuden kanssa.. Saamattomuus on kai se tän kaiken yhteistulos ja todella ikävää…
28/03/2012 at 13:11
Kiitos Pia, kun kerroit kokemuksestasi. Oliko lääkityksestä apua ja saitko lopulta uuden reseptin?
Kaltaisiasi kohtalotovereita on varmasti monia. On todellakin aika uudistaa hoitokäytäntöjä.
28/03/2012 at 13:56
Pia: Tilanteesi on jo aivan naurettava – tai siis, sinua ei varmasti naureta, mutta on aivan absurdia, ettet saa hoitoa, vaikka on selvää näyttöä kilpirauhasongelmista! Itselläni labra-arvot eivät tunnu korreloivan käytännössä lainkaan kilpirauhasen tilan kanssa… Esim. aikoinaan oli vajaatoimintaan viittaavat arvot, mutta ei oireita ja tyroksiinikokeilu matalalla annoksella aiheutti liikatoimintaa. Myöhemmin samoilla arvoilla oli vajaatoiminnan oireita ja tyroksiini sopikin. Ja vaikka TSH olisi lähes 0, voin vielä olla vajaalla.
Minulla vajaatoiminta ei aiheuttanut alkuun mitään tyypillisiä oireita (esim. masennusta, uupumusta tai palelua – sen pahennuttua on kyllä ollut kahta jälkimmäistä, mutta aika vähän), lähinnä massiivisen lihomisen ja turvotuksen, jolle lääkärit keksivät kaikki mahdolliset selitykset, mutta kilpirauhasen vajaatoiminnasta se ei kuulemma voinut johtua, vaikka samat lääkärit myönsivät, että sellainen minulla oli…
Emilii: Kiitos, että kirjoitit kirjastani! Useampi kilpirauhaspotilas (ja moni muukin, mutta netistä löytyvät blogiarvostelut ovat useimmat kilpirauhasihmisten kirjoittamia) on kyllä kokenut kirjan kullanarvoiseksi, vaikka ei olekaan terveydenhuollon ammattilaisia. Vielä kun kirjaa saataisiin useammalle lääkärille! Siitä on tulossa kyllä arvostelu erääseen terveydenhuollon ammattilaisten lehteen, mutta en ole varma milloin.
Tarkoitus on muuten kirjoittaa blogiini jossain vaiheessa siitä, miten yleisesti monessa asiassa katsotaan pelkästään vakiintuneita viitearvoja, eikä vain oireita. Paitsi kilpirauhashormoni, esimerkiksi alhainen “normaali” verensokeri/verenpaine voi olla jollekulle liian alhainen. Tästä asiasta on vaan hurjan vaikea löytää tutkimusnäyttöä.
28/03/2012 at 15:31
Kyllä, uskon että potilaat varmasti hyötyvät kirjasta, mutta vielä enemmän hyötyä kirjasta saataisiin, kun lääkäritkin lukisivat sen. Ehkä se voisi kuulua osana opetusohjelmaankin.
Hyvä idea kirjoittaa viitearvoista! Sitä juttua mielenkiinnolla odottaen!
28/03/2012 at 14:13
Mielenkiintoinen aihe ja hyvä kirjoitus! Yksi huomionarvoinen seikka on lisäksi kilpirauhasen vajaatoiminta raskauden aikana. Vajaatoiminnan oireet voivat olla hyvin samankaltaisia raskaustuntemusten kanssa, joten raskaana olevan saattaa olla hyvin vaikea tietää sairastuneensa vajaatoimintaan. Hoitamattomana kilpirauhasen vajaatoiminta voi olla sikiön kehitykselle haitallista, niinpä diagnosointi heti raskauden alkuvaiheessa on tärkeää. Ranskassa useat lääkärit otattavat kilpirauhaskokeet rutiininomaisesti kaikilta raskaana olevilta. Suomessa kai asiat eivät ole vielä näin hyvällä mallilla. Kuinka Englannissa?
28/03/2012 at 15:13
Kiitos Hanna ja hyvä huomio!
Raskaus saattaa myös pahentaa kilpirauhasoireita ja lääkkeen annostusta pitää usein lisätä heti raskauden alussa. Samoin kuin hormonaalisten ehkäisyvalmisteiden kohdalla.
Täällä Englannissa ei todellakaan olla yhtä edistyksellisiä tässä asiassa kuin siellä Ranskassa. Muutenkin tuntuu olevan retuperällä äitiys- ja lastenneuvoloiden toiminta. On hyvääkin, mutta enemmän kuitenkin sitä parannettavaa.
28/03/2012 at 14:14
Minulla vajaatoiminta todettiin noin vuosi sitten, jonka jälkeen ja jo ennen tätäkin olen asian tiimoilta käynyt usean eri lääkärin vastaanotolla, eikä voi kuin ihmetellä kuinka heidän tietämyksesnä oireiden ja arvojen suhteen poikkeavat. Diagnoosin saamiseen voi tosiaan mennä vuosia samoin kuin oikean hoidon löytymiseen, tällä tarkoitan omassa tapauksessani oikean tyroksiinimäärän kohdalleen saamista. Ainakin näin hoidon alussa pitää itse olla aktiivinen, ottaa asioista selvää ja tarkkailla omia tuntemuksia lääkityksen suhteen.
28/03/2012 at 15:25
Niin se taitaa olla, että potilas usein tietääkin asiasta enemmän kuin terveyskeskuslääkäri. Potilaalla on aikaa ja motivaatiota etsiä sairaudestaan kaikki mahdollinen saatavilla oleva tieto, kun lääkärillä on se kymmenisen minuuttia aikaa kuunnella.
Tämä ei nyt liity kilpirauhaseen, mutta itse olen pari kertaa lähtenyt lääkärin vastaanotolta siten, että lääkäri lupasi ottaa asiasta selvää ja soittaa perään ratkaisun kanssa, kun ei sillä hetkellä ollut ihan varma, miten pitäisi hoitaa.
Eräästä blogista (http://doc2doc.bmj.com/blogs/doctorsblog/_three-useful-words-doctor) luin mielenkiintoisen jutun. Sen mukaan lääkärin tarpeellisin lause on:”En tiedä.”
Vaan kuinka moni lääkäri moisen päästää suustaan? Saati sitten:”En ole varma.”
Ehkäpä lääkäreiden ei niin kovin innokkaasti tulisi pyrkiä heti antamaan diagnoosia, ja ehkäpä potilaiden ei pitäisi diagnoosia ihan ensimmäisellä vastaanottokerralla odottaa saavansakaan. Mutta vuosien odotus on jo liikaa.