Millaista on lorauttaa vahingossa housuun?
Sain postitse pari tuotenäytettä, aikuisten TENA housuvaippoja. Pakkohan niitä oli kokeilla!
SCA:n mukaan virtsankarkailu on luultua yleisempi vaiva –
lähes puoli miljoonaa suomalaista miestä ja naista kärsii virtsainkontinenssista.


Housut jalkaan vaan. Yllättävän mukavan tuntuiseen vaippaan tottui nopeasti, kuivana ainakin. Toisaalta jalassa oli verkkarihousut, olisi pitänyt kokeilla vielä vaikkapa farkkujen kanssa. Sitten tuli aika päästää lusikallinen. Miten voi housuun pissaaminen olla niin vaikeaa!? Piti mennä pytylle istumaan vaipan kanssa, kun muuten ei onnistunut.
TENA Protective Underwear alushousuissa on naisille ja miehille omat mallinsa. Imuydin on sijoitettu naisten ja miesten anatomian mukaisesti,
Lämmintä oli. Pieni loraus ei haittaa menoa turhan paljon. Vaippa tuntui kyllä heti huomattavasti raskaammalta kuin kuivana. Imukykyä riitti, mutta olo oli omituinen. Vaippa ei tuntunut märältä ihoa vasten, mutta sen olemassa oloa oli vaikea unohtaa. Ajatuksen tasolla teki mieli vaihtaa jo kuiviin.
Suurimmassa osassa tapauksia virtsankarkailun syynä ovat heikentyneet lantionpohjan lihakset, jotka pitävät virtsaputken suljettuna. Kun näiden lihasten joustavuus heikkenee, jokapäiväiset toiminnot saattavat aiheuttaa virtsankarkailua.
Okei, olen minäkin pari kertaa voimakkaasti aivastaessa lorauttanut housuuni synnytyksen jälkeen. Onneksi silti nauraminen ja juokseminen eivät aiheuta samaa. Lantionpohjan lihaksia on tullut treenattua. Mutta takaisin siihen vaippaan. Olin menossa saunaan, joten ennen sitä päätin laittaa tuotteen vähän rankempaan testiin. Päästelin siis vaipan täyteen ihan kunnolla. Ei vuotanut ja ulkopuoli tuntui kuivalta. Tuotekehittelyssä on päästy pitkälle! Eipä siinä silti tehnyt paljon mieli märällä vaipalla istuskella.
Lantionpohjan lihasten harjoitukset voivat olla erittäin hyödyllisiä. Jopa 70 % ponnistusinkontinenssista kärsivistä ihmisistä on saanut niillä parannusta aikaan.
Monet virtsankarkailusta kärsivät voivat itse vaihtaa kuivan suojan aina kun haluavat. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita. Vuoteen omana olevat potilaat ja vanhukset ovat hoitajiensa armoilla.
Lisää virtsankarkailusta: www.tena.fi
Lue myös nämä jutut





10/10/2011 at 01:16
Hei Emilii,
Olen seurannut blogiasi vajaan kuukauden verran lähes päivittäin. Kivaa, kun jaksat kirjoittaa niin usein! Aiheesi ovat mielenkiintoisia, tai ehkä se on tapasi kirjoittaa niistä. Sinulla on tieto ja sana hallussa. Olen saanut jutuistasi sekä huvia (etenkin tästä nimenomaisesta) että hyötyä, kuten unikoulutekstistä, jonka perässä tänne blogiisi alunperin eksyinkin.
Terveyttä, inspiraatiota ja lisää lukijoita toivottaen,
Niina
10/10/2011 at 12:25
Kiitos Niina!
Blogia on kiva tehdä ja vielä kivempi, jos lukijat saavat jutuista iloa ja hyötyä, kuten sinä. Hienoa!
Tällä hetkellä täällä käy keskiarvolta 70 lukijaa päivässä, ihan hyvä alku.
Pysykäähän kyydissä mukana, lisää juttuja luvassa! :)
Terveyttä ja lukuiloa!
17/12/2011 at 21:39
Mielenkiintoinen kokeilu :) Mutta kannattaa kokeilla myös imukykyisempiä malleja, erityisesti Tena slip ultima, se kestää hyvinkin vaikka koko päivän pissat ja tuntuu silti miellyttävältä ja kuivalta.
Hauskaa joulua!
17/12/2011 at 21:42
Kiitos vinkistä Nyymi!
Katsotaan jos sitä joskus vaikka tulee kokeiltua…
Hauskaa joulua!
Pingback: Nenähuuhtelusta apua allergiaan | HealthBerry – Suomalainen terveysblogi