Steviaa sisältävässä hunajassa kalorit puolitettu
Emilii Dove

Kaupallinen yhteistyö

Hunajahyllyyn on saatu ainutlaatuinen uutuus. SteviaSweet Honey makeuttaa luonnollisesti ja sisältää puolet vähemmän kaloreita kuin tavallinen hunaja.

Kansa haluaa tuotteisiin vähemmän sokeria. Tämä trendi on nyt selvästi esillä, ja sokerin käyttöä halutaan vähentää. Sokerin vähentäminen ei kuitenkaan ole yksinkertaista monestakaan syystä.

Kotileipomuksista sokeria on helppo vähentää. Monen kakun voi leipoa vähemmällä sokerimäärällä maun siitä kärsimättä. Näin sokerimäärän voi jopa puolittaa. Helppoa, mutta ei ihan näin yksinkertaista kalorien kannalta. 100 grammaa kakkua sisältää vähintään saman verran kaloreita kuin 100 grammaa kakkua, jossa on 50% vähemmän sokeria. Tämä on vain simppeliä matematiikkaa. Kakkupalassa voi olla vähemmän sokeria, mutta silloin siinä on enemmän jauhoja ja rasvaa. Eli puhtaasti kalorien kannalta ajateltuna, sokerin vähentäminen kakusta ei vaikuta energiansaantiin. Päinvastoin, kaloreita voi tulla jopa vähän enemmän.

Kaupassa myytävien tuotteiden osalta sokerin vähentäminen ei myöskään ole helppoa. Sokeria ei voi vain poistaa tuotteista, vaan ne pitää formuloida kokonaan uudestaan. Sokeri vaikuttaa maun lisäksi moneen muuhunkin tekijään, kuten vaikka koostumukseen. Tuttuja tuotteita ei voi noin vain muuttaa, muuten niitä ei enää osteta. Näin kävi esimerkiksi Lucozadelle, jonka myynti laski hurjasti Britanniassa, kun juoman sokeripitoisuus puolitettiin.

Sokerin käytön vähentäminen on varmasti monelle aiheellista, mutta se ei vain ole niin helppoa ja yksinkertaista, ellei sitten jätä sitä kakkupalaa kokonaan syömättä.

Yksi ratkaisu on SteviaSweet hunaja, jota voi käyttää tavallisen hunajan tavoin erilaisissa välipaloissa, ruoanlaitossa, leivonnassa ja kuumissa juomissa.

SteviaSweet Honey sisältää 30 prosenttia aitoa hunajaa, 28 prosenttia kuitua sekä jo tutuksi tullutta makeuttajaa, steviaa. Tämän kooostumuksen ansiosta tuotteessa on puolet vähemmän kaloreita kuin tavallisessa hunajassa.

Tuotteen sisältämä kuitu on erityisen kiinnostava aines. Arabikumi (akaasiakumi, akaasiakuitu) on akaasiakasvista eristettävää liukenevaa kuitua. Mielenkiintoisen siitä tekee se, että elimistössä se toimii prebioottina. Kuten muistamme, probiootit ovat bakteereita ja prebiootit niiden ruokaa. Ravinnossa prebiootit esiintyvät kuituina ja arabikumi on prebiootti sieltä parhaasta päästä. Tässä tutkimuslinkki niille, jotka haluavat lukea lisää.

Stevia taas on stevia rebaudiana -kasvista saatava makeuttaja, joka on 300 kertaa makeampaa kuin tavallinen valkoinen sokeri. Se ei sisällä hiilihydraatteja ja on täysin kaloriton. Toisin kuin sokeri, se säästää hampaita eikä nosta verensokeria.

Entä kenelle tämä gluteeniton ja laktoositon tuote sopii erityisen hyvin? Ainakin hunajan suurkuluttajille se on oiva vaihtoehto. SteviaSweet-tuotteet sopivat diabeetikoille, kasvissyöjille, vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattaville ja kaikille, jotka haluavat vähentää sokerin kulutusta. Meidän 8-vuotias hunajaekspertti oli erittäin tyytyväinen makukokemukseen.

Tuote annostellaan samoin kuin tavallinen hunaja. Käyttömahdollisuuksia on monia: se sopii tuomaan makeutta erilaisiin aamu- ja välipaloihin kuten smoothieen ja jugurttiin, ruoanlaittoon ja leivontaan sekä teehen. SteviaSweet Honey kestää kuumentamisen ilman, että se vaikuttaa tuotteen makuun tai makeuteen. Sitä voi myös pakastaa ja se sopii jäädytyksen vaativiin resepteihin aivan kuin tavallinen hunaja. Yskän hoitoon kannattaa kuitenkin valita se perinteinen hunaja. 

SteviaSweet Honey on saatavilla S-ryhmän ja K-ryhmän kaupoista, ja hinta on noin 7 euroa. Lisätietoa tuotteesta ja reseptivinkkejä: www.mysteviasweet.fi  

Artikkelin on tuotettu yhteistyössä Conaxess Trade Finlandin kanssa.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue myös nämä

Sokerin lisääminen pakastemarjoihin on vanhanaikaista

Vanha neuvo kuuluu, että pakastemarjoihin lisätään sokeria 0,5-1 desilitraa marjalitraa kohti. Mutta…

Ruokavalion ei tarvitse olla täyskymppi – 8 riittää

Tässä Farmasian päivillä tehdyssä haastattelussa Mikael Fogelholm kertoo, että ruokavalion ei tarvitse…

Älä unohda rauhoittumista

Sain arvosteltavaksi kirjan Hengähdyshetkiä – Opas stressittömään elämään. Sen avulla voi tunnistaa…

Vaihda vaaka mittanauhaan

Tämä juttu on osa 5 kohdan haastetta, jonka tarkoitus on antaa sinulle…