21/09/2012
Emilii
12 kommenttia

Sopivasti liikuntaa laihduttajalle

Jos haluaa laihtua, pitää muuttaa syömistapojaan. Siitä ei päästä yli eikä ympäri. Liikunta voi auttaa laihtumaan, mutta uuden tutkimuksen mukaan liikaa ei kannata rehkiä. Tanskalaiseen tutkimukseen osallistui 61 tervettä nuorta miestä, jotka olivat lievästi ylipainoisia. Heidät jaettiin kolmeen ryhmään. Yksi … Continue reading

07/06/2012
Emilii
0 kommenttia

Ei tekosyitä liikkumattomuudelle

Liikunnalla ei ollut järin hyvä viikko. Yhden tutkimuksen mukaan siitä ei ole hyötyä masennuksen hoidossa ja toisen tutkimuksen mukaan siitä voi olla jopa haittaa elimistölle. Lääkärilehti kertoi PLoS ONE:ssa julkaistusta tutkimuksesta. Sen mukaan kymmenesosalla ihmisistä liikunta vaikuttaa epäsuotuisasti yhteen sydän- … Continue reading

02/03/2012
Emilii
4 kommenttia

Pikatreenillä terveyttä

Edistääkö viikoittainen kolme minuuttia intensiivistä treeniä terveyttä?Tutkimukset sanovat kyllä. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa tehdyssä tutkimuksessa koehenkilöiden insuliiniherkkyys parani. Se tarkoittaa sitä, että elimistö pystyy käyttämään verensokeria tehokkaammin hyväkseen. Eli toisin sanoen metabolisen oireyhtymän ja tyypin 2 diabeteksen kehittymisen riski pienenee. Loistavaa! Likes … Continue reading

17/06/2011
Emilii
3 kommenttia

Jotain tarttis tehdä

Olen koko ikäni harrastanut paljon liikuntaa. Muutama vuosi sitten, kun asuin Helsingissä harrastin vähän kaikenlaista. Pelasin tennistä ja golfia, kävin spinning- ja bodybalance-tunneilla, tein pitkiä kävely- ja pyörälenkkejä ja hetken aikaa ehdin opetella myös steppitanssia. Viimeksi mainittu on muuten todella … Continue reading