Älä unohda rauhoittumista Emilii Dove

Sain arvosteltavaksi kirjan Hengähdyshetkiä – Opas stressittömään elämään. Sen avulla voi tunnistaa uupumuksen oireet ja mitata oman stressitasonsa. Ensi ajatus: ei minulla ole stressiä, eikä uupumuksen oireita.

hengähdyshetkiä

Kirjassa on harjoituksia, joilla voi hoitaa uupumusta, mutta myös ennaltaehkäistä stressiä. Mukana on hengitysharjoituksia, liikesarjoja ja asentoja sekä ajatusleikkejä, mielikuvaharjoitteita ja kirjoitustehtäviä. Harjoitukset kestävät muutamasta minuutista puoleen tuntiin. Stressiin voi auttaa jo muutamien harjoitusten tekeminen säännöllisesti.

Aika pian kirjaa lukiessani ymmärsin, että minähän tarvitsen hengähdyshetkiä ja että kyllä, silloin tällöin koen myös stressiä. Yritän nyt kirjan avulla oppia tunnistamaan stressaavat tilanteet paremmin ja toimimaan niissä eri tavalla. Ja rauhoittumaan riittävästi.

hengähdyshetkiä (2)

Kirjan kirjoittaja, hyvinvointiohjaaja ja joogaopettaja Mia Jokiniva ei ehdota kenellekään elämän totaalista uusiksi laittamista, vaan häntä kiinnostaa se, miten löytää tasapaino järjestelemällä nykyistä arkea uudelleen. Eikä stressinhoito tapahdu pelkästään korvien välissä.

Stressiä ei pidä hoitaa vain mielen, puheen ja ajattelumallien avulla. Koska keho, kiihtynyt hermosto ja hormonitoiminta ovat ratkaisevassa roolissa ylikierrostilaan ajauduttaessa, kehon merkitys on keskeinen myös stressireaktion purkamisessa.”

Kehon ja mielen ylikuormitusta ei aina heti huomaa. Se kun kehittyy hiljalleen. Rentoutuminen kannattaakin aloittaa varovasti ja vähästä. Ja ennen kuin ylikuormitus alkaa näkyä uupumuksena tai jopa masennuksena.

hengähdyshetkiä (1)

Tunnen erään henkilön, jonka soisin ottavan vähän iisimmin. Elämässä on menoa ja meininkiä. Eikä siinä mitään, mutta onko tarpeeksi myös rauhoittumista? Lähetän kirjan hänelle luettavaksi. Toivon, ettei hän pahastu, vaan ottaa sen merkkinä siitä, että välitän.

Kirjan upeat kuvat rauhoittavat mieltä jo itsessään. Ne on otettu Jokinivan perustamassa hyvinvointikeskuksessa Villa Mandalassa Loviisassa. Vielä kun joskus pääsisi sinne itsekin viikoksi retriittiin. Sillä välin, muistan rauhoittua, joka päivä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue myös nämä

HPV-rokotteen teho rotukysymys?

HPV-rokotteen ottaminen huolestuttaa sekä tyttöjä että tyttöjen vanhempia. Kirjoitin aiheesta myös pari…
kohonnut verenpaine

Mikä on ihanne verenpaine?

Suomessa kohonneen verenpaineen hoidon tavoitteena on alentaa verenpaine alle 140/90 elohopeamillimetriin (mmHg).…

Näin saat parhaan hyödyn probiooteista

Kaupallinen yhteistyö Olen usein (tässäkin blogissa) suositellut probioottien käyttöä. Näyttöä on probioottien…

Kalan syönti hyödyllistä aivojen terveydelle

Uuden tutkimuksen mukaan suuri pitkäketjuisten omega-3-rasvahappojen määrä verenkierrossa suojaa ikääntymiseen liittyviltä aivomuutoksilta…