Elämää vuosiin Emilii Dove

Vuosikaudet on yritetty lisätä vuosia elämään. On aika lisätä elämää vuosiin. Maailman terveyspäivää vietetään teemalla: Hyvä terveys lisää elämää vuosiin.

Muutaman vuoden päästä maailmassa on enemmän yli 60-vuotiaita
kuin alle viisivuotiaita lapsia.

Surullista on, että ikääntyminen ja ikääntyvien alati kasvava määrä nähdään usein niin kovin negatiivisena. Ikään kuin se olisi meille vain taakka kannettavaksi.

WHO on kirjannut neljä kohtaa, joilla parannetaan tervettä ja aktiivista ikääntymistä:

  1. Terveydenedistämisen kohdentaminen kaikkiin ikäryhmiin on tärkeää, jotta voidaan ehkäistä tai lykätä sairastumista pitkäaikaissairauksiin.
  2. Pitkäaikaissairauksien aiheuttamia seuraamuksia tulisi pyrkiä vähentämään varhaisella diagnosoinnilla ja laadukkaalla hoidolla.
  3. Fyysistä ja sosiaalista ympäristöä pitäisi muokata ajatellen ikääntyvien terveyttä ja osallistumista.
  4. Muutetaan ajattelutapaa ja luodaan yhteiskunta, jossa ikääntyviä kunnioitetaan ja arvostetaan.

Näiden kohtien kanssa on helppoa olla samaa mieltä. Se ei kuitenkaan riitä, vaan hyvät ajatukset pitää muuntaa teoiksi. Suomessa pidetään erityisen hyvää huolta lapsista – niin kuin kuuluu pitääkin. Mutta pidämmekö yhtä hyvää huolta vanhuksistamme? Voisimme varmasti tehdä enemmän heidän hyvinvointinsa eduksi.

Maailman terveysjärjestö WHO perustettiin vuonna 1948 ja sen kunniaksi vietetään joka vuonna Maailman terveyspäivää huhtikuun 7. päivänä.

vastustuskyky
  1. Minusta Suomessa ikäihmiset on usein niin kovin yksinäisiä,kukaan ei välitä siitä ennenkuin itse on samassa asemassa.Olen ajatellut auttaisiko asennekasvatus siinäkin pitkällä aikavälillä.Kodeissa sitä kasvatusta ei aina saa jos vaikka kouluissa annettaisiin .

    1. Olen samaa mieltä, liikaa yksinäisiä ikäihmisiä Suomessa. Onneksi jotain toimintaakin on, ainakin HelsinkiMissio yrittää auttaa ja Vanhustyön keskusliitolla on Ystäväpiiri-toimintaa. Toivottavasti toiminta leviää kaikkialle Suomeen. Kirjoitin aiheesta jokin aika sitten.
      Asennekasvatusta varmasti tarvittaisiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue myös nämä

Asiakas vai potilas?

Jokainen ruokakaupan ovesta sisään menevä henkilö on asiakas. Mutta miksi pitäisi kutsua…

Tehtävälistan kirjoittaminen voi auttaa nukahtamaan

Pyörivätkö mielessäsi tekemättömät työt kun käyt nukkumaan? Painaako huoli? Mitä jos et…

Askarteluhelmissä on sama idea kuin aikuisten värityskirjoissa

Aikuisten värityskirjat ovat nyt suuressa suosiossa. Meillä ei viisivuotias juuri väritä, joten…

VB6-dieetti: vegaanina ennen kello kuutta

Minun on pitänyt kirjoittaa Michael Mosleyn 5:2-dieetistä. Se on jäänyt tekemättä kahdesta…