Joulu tulee – stressittä Emilii Dove

Omaatuntoa kolkuttaa. Luin Irmeli Castrénin kirjoittaman kirjan Kodin Jouluniksit.

Kirjassa kerrotaan paljon puhdistusaineista. Monet kaupoissa myytävistä aineista ovat happamia ja siten ympäristölle haitallisia. Ne ovat myös turhia, koska siivous sujuu edullisemmin ja ekologisemmin mäntynestesaippualla ja väkiviinaetikalla. Toimii, nyt sen tiedän. Voin heittää hyvästit valkaisuaineille ja huonolle omalle tunnolle.

Joulun aikaan stressiä saattaa monelle aiheuttaa juuri siivous. Kirjan siivousvinkit pätevät onneksi läpi vuoden.

Pimeän talven aikaan ja erityisesti jouluna on tapana polttaa kynttilöitä. Siksi on hyvä muistuttaa, että steariiniin tai rasvaan liittyvää tulipaloa ei saa sammuttaa vedellä. Kodista olisi siis hyvä löytyä palopeite. Lisään ostoslistalle.

Ruoka on ainakin meillä yksi joulun kohokohdista. Castrén puhuu asiaa sanoessaan, ettei määrä koskaan korvaa laatua. Eikä kaikkea tarvitse väkisin tehdä itse. Esimerkiksi sinappia olen jo muutamana vuonna tehnyt itse, mutta kirjan vinkeillä kaupan tuotteen voi helposti tuunata mieleisekseen.

Olen luvannut laittaa jouluaattona ruokaa mieheni puolen perheelle. Tarjolla tulee olemaan runsaasti kalaa ja ruokajuomaksi valitsen laadukasta olutta. Viini kun ei yhtä hyvin sovi etikkaisten kalojen seuraksi. Palaan varmasti vielä lukemaan kirjan ruokavinkkejä.

Tärkeä huomautus on, että kerran tarjolla ollutta, kypsentämätöntä kalaa ei saa panna uudelleen jääkaappiin ja sieltä taas syötäväksi. Eli graavattua kalaa kannattaa laittaa tarjolle aina vain vähän kerrallaan. Näin vältytään ruokamyrkytyksen riskiltä.

Jos et vielä ole lämmennyt eettisille lahjoille, voit muuttaa mielesi Castrénin vinkistä: Anna ystäväsi valita lahjoituskohde hänen sydäntään lähellä olevasta aihepiiristä. Eettisiä lahjoja on mm. Punaisella Ristillä ja hei, ne on aika kivoja!

Kirja on pullollaan hyviä, käyttökelpoisia vinkkejä. Hakemisto tosin olisi kannattanut loppuun lisätä. Ja nyt pistän kirjailijaa paremmaksi. Castrén neuvoo, että joulukoristeet on hyvä kaivaa esiin ja tarkastaa hyvissä ajoin ennen aattoa. Mielestäni tarkastus ja putsaus kannattaa tehdä siinä vaiheessa, kun siivoaa koristeet joulun jäljiltä pois. Tarvittaessa uudet kuusenjalat ja jouluvalot kannattaa ostaa tammikuun alennusmyynneistä, jos tietää niitä ensi jouluna tarvitsevansa.

Stressitöntä joulun odottelua ja valmistelua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue myös nämä

Masennusta B12-vitamiinin ja foolihapon puutteesta

Foolihapon ja B12-vitamiinin liian vähäinen saanti lisää melankolisten masennusoireiden, kuten mielialan laskun…

Kirja: Lääkkeet ja työkyky

Miten lääkehoidon kehitys näkyy väestön terveydessä ja työkyvyssä? Juuri julkaistun Lääkkeet ja…

Healthy Kitchen – hyvää oloa ja innostusta

Jos etsit terveellisiä ja herkullisia valintoja ruokapöytääsi, suosittelen tutustumaan Sara la Fountainin…

Ravintolisän ja lääkkeen yhdistelmä saattaa olla riski

Lääkkeillä ja ravintolisillä on paljon yhteisvaikutuksia. Kirjoitin tutkimuksesta uutisen, joka julkaistiin tänään…