Kukkakaalikeitto Emilii Dove

Tänään piti olla vuoden ensimmäinen spinning-päivä, mutta väliin jäi. Poikamme opettelee juuri nyt kuivaksi, joten pottapuuhat vievät voimat. Lisäksi piti laittaa keittoa lounaaksi. Olenkin viime aikoina tehnyt kasviskeittoa usein lounaaksi. Tätä maukasta soppaa syö mielellään pari kolmekin päivää.

Tarvitset:

Sipuli
Valkosipulia maun mukaan
Purjo
Pari perunaa
Kukkakaali
Vihreitä linssejä 1-2 desiä
Mausteita

Pilko sipulit ja purjo kattilaan, lisää öljyä ja paista hetki. Lisää linssit, pilkotut perunat ja kukkakaalin palat sekä vettä siten, että veden pinta jää vähän ainesten alapuolelle. Kiehauta ja anna hautua miedolla lämmöllä 30–40 minuuttia. Mausta oman maun mukaan yrteillä, pippurilla ja suolalla. Muusaa perunanuijalla kuten minä tai soseuta sauvasekoittimella. Itse tykkään, että keitossa saa olla suutuntumaa.

Kaveriksi leipää tai leipätikkuja ja humusta. Se onkin tämän hetken herkku, josta en saa tarpeekseni.

Linssit tuovat keittoon proteiinia ja kuitua. Yllättäen myös kukkakaalista on 31 % proteiinia ja 18 % kuitua. Eli nälkä pysyy poissa ja vatsa tykkää.

Spinningin sijaan teen tänään kotijumppaa, jos pyykinpesulta ehdin. Poika saa potalle pissaamisesta tarran ja tällainen palkkiojärjestelmä tuntuu lasta kiinnostavan. Aikuisille tarrat ei ihan taida riittää palkkioksi liikkumisesta. Liikkua kannattaakin ensisijaisesti siksi, että siitä tulee hyvä olo.

  1. Mitäs tikkuja tuossa kulhon päällä on? Saat tarran, jos on edes gluteenittomia. 😀

    1. Vähiin jäävät meikäläisen tarrat tänään. Leipätikkuja ovat ja hummuksen kanssa mitä parhaita. Ostin juuri Kenwoodiin lisäosan, jolla voin tehdä omaa hummusta.:)
      Ja gluteenista sen verran vielä, että kyllä olen vähentänyt, mutta en täysin lopettanut gluteenipitoisten ruokien syomistä.;)

Vastaa käyttäjälle soppafani Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue myös nämä

Kirkasvalokuulokkeet eivät vakuuta

Oletteko kuulleet kirkasvalokuulokkeista? Niitä kehittää ja myy oululainen Valkee Oy. Sain viime…

Paras aurinkosuoja

Tässä ehdottomasti kesän paras aurinkosuoja. Helpoin ja vaivattomin aurinkosuoja lapsille on UV-suojavaatteet.…

Aikuisten eväät – oikeesti

Työpaikkaruokailulla on todettu olevan vaikutusta työntekijöiden terveyteen ja hyvinvointiin. Se edistää terveellisiä…

Tarvitseeko koululaisesi näöntarkastuksen?

Jos koulunkäynnin aloittaminen on lapselle hankalaa, kyseessä voi olla näön liiallinen kuormittuminen…