Lapsi elää rutiineista Emilii Dove

Meidän Lotta-tyttö on jo kuuden viikon ikäinen. Hän hymyilee ja ääntelee, syö ja nukkuu, eikä itke kovin paljon. Koliikista ei siis ainakaan voida puhua, olisiko siitä kiitos probioottitippojen.

lapsi_elaa_rutiineista

Koska esikoisen kanssa päivittäiset rutiinit tekivät arjesta sujuvaa, otin uudestaan esille kirjan Lapsi elää rutiineista – Helppo ja hyvä arki. Tämän opuksen avulla saa päivärytmin sujumaan.

Rutiinit ovat lapsen perusrajoja, joiden avulla oppii elämään ihmisiksi.

Jonkinlaiseen päivärytmiin olemmekin jo päässeet. Elämää helpottaa kovasti se, että lapsi syö enää kerran yössä. Se tarkoittaa ilokseni sitä, että äitikin saa nukkua. Pienen vauvan kanssa rytmi tietysti muuttuu aika tiheään, mutta se ei haittaa, kunhan joku rytmi on olemassa ja yöt nukutaan.

Lapsen on päästävä nukkumaan ennen uupumista.

Vastasyntyneen kanssa rytmin löytäminen on joskus vaikeaa, mutta kirjan opein heti alusta asti tulisi tavoitella kaksivuotiaan päivärytmiä. Kirjan mukaan jo pienenkin vauvan voi laittaa kellon mukaan nukkumaan. Eikä kannata odottaa, että lapsi uupuu, sillä silloin hän voi reagoida liikaa väsymiseen.

Nukkumisen lisäksi kirjassa on paljon asiaa ruokailusta ja sen säännöllisyyden tärkeydestä. Kellontarkat ruoka-ajat ovat hyvän päivän kivijalka. Summauksena kaikesta voisi sanoa, että johdonmukaisuus palkitaan. Voin siis lämpimästi suositella kirjaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue myös nämä

Pesuainekapseleista voimakkaita myrkytysoireita

Pyykinpesuainekapselit ovat aiheuttaneet voimakkaita myrkytysoireita yksittäisillä pikkulapsilla. Kapselit voivat muistuttaa karkkeja tai…

Vauvoille yksilöllisesti D-vitamiinia

Vauvojen D-vitamiinisuositus on päivitetty. Uuden annosteluohjeen mukaan vauvoille annetaan D-vitamiinilisää yksilöllisesti sen…

Kirja: Suoliston salaisuus

Kyllä tässä varmaan jotain on. Suoliston salaisuus oli viime vuonna Saksan maalla…

Kesälounasidea lapsille

Kirjoitin jokin aika sitten eväslaatikoista. Teen toistaiseksi pojalle vain yhden rasian viikossa,…