Raskausarvista eroon Emilii Dove

“Miten pääsen eroon raskausarvista? Voisiko uudesta Bio-Oilista olla apua?”

Valitettavasti totuus on, että mikään voide tai öljy ei arpia hävitä. Ne saattavat kyllä nopeuttaa arpien värin vaalenemista, mutta usein arvet vaalenevat itsestäänkin, ajan kanssa. Joskus tilanne voi kuitenkin olla erityisen vaikea.

Tämä kuva on Iltalehden sivulta.
Synnytyksestä on kulunut jo 9 kuukautta ja vatsa näyttää edellään tältä.

Arpien ehkäisy saattaa olla tuloksellisempaa kuin hoito, mutta ehkäisynkään tehoa ei ole osoitettu. Olen kuitenkin sitä mieltä, että esimerkiksi raskauden aikana arpien ehkäisyn yrittäminen on ihan ok. Öljyä on hyvä levittää kaksi kertaa päivässä, aamuin illoin.

Hiljattain Suomeenkin tullutta Bio-Oilia markkinoidaan uskomattoman hyvillä tutkimustuloksilla: raskausarpien ulkonäkö parani tilastollisesti merkitsevästi kaikilla koehenkilöllä. Vuonna 2010 tehtyyn tutkimukseen osallistui vain 38 koehenkilöä. Se on vähän se. Eikä tutkimusta voi mielestäni kutsua satunnaistetuksi tai lumekontrolloiduksi, koska kaikki tutkimushenkilöt käyttivät samaa valmistetta. Toisin sanoen, tuotteen tehoa ei ole osoitettu.

Olisi myös mielenkiintoista tietää, miten hyvin Bio-Oil pärjäisi tutkimuksessa, jossa sitä verrattaisiin esimerkiksi ihan tavalliseen ruokaöljyyn. Veikkaan, että eroa tuotteiden välillä ei juuri olisi.

Ruokaöljyä iholle? Jos sitä voi syödä, sitä voi levittää iholle. Jos tuoksu ei miellytä, voi esimerkiksi rypsiöljyyn lisätä hieman laventeliöljyä tai muuta käyttöön sopivaa eteeristä öljyä. E-vitamiinia rypsiöljyssä onkin luonnostaan ja A-vitamiinista taas ei hyötyä olisikaan. Hinta puhuu myös rypsiöljyn puolesta. 100 millilitraa Bio-Oilia maksaa noin 20 euroa, ruokaöljyä saa laadusta riippuen eurolla tai reilusti sen alle.

Reseptillä saatava tretinoiinivoide saattaa jonkin verran pienentää arpia, mutta sen käyttö tulisi aloittaa heti arpien ilmestyessä ja käyttöä pitää jatkaa kuukausia. Sekään ei siis tehoa jo vaalentuneisiin arpiin. Raskaana oleville ongelma on siinä, että tretinoiinia sisältäviä voiteita ei saa käyttää raskauden aikana.

Ihon kiinteytyessä arpien näkyvyys vähenee, mutta liikunnalla ja laihdutuksella ei silti ole saatu kovin hyviä tuloksia arpien hävityksessä.

Laserhoidon tehokkuus sen sijaan on osoitettu raskausarpienkin kohdalla. Se taitaa siis olla ainoa keino, jolla arvista pääsee vaikeusasteesta riippuen kokonaan tai lähes kokonaan eroon.

  1. Suosittelen lämpimästi koittamaan metyylisulfonyylimetaania (MSM). Kyseessä on rikkiyhdiste, joka ei aiheuta sulfalääkeallergikoillekaan oireita. En anna tässä mitään terveysväittämiä, mutta se saattaa viedä kipuja pois (neuropaattista ja päänsärkyä) ja se saattaa olla aivan loistava krapulan poistaja. Mihinkään kapseleihin tai puristeisiin ei kannata rahaansa heittää, vaan ostaa kerralla kilo taikka kaksi bulkkijauhetta. Ruokalusikallinen aamulla ja illalla, parin kuukauden jälkeen raskausarvet ovat _huomattavasti_ vaalentuneet. Ainoa sivuoire mihin olen törmännyt saattaa olla hieman vetelä vatsa, mutta tämä korjaantuu kyllä.

    … Myös palovammojen kivuntunne saattaa lieventyä huomattavasti, kun ainetta laitetaan vaseliinin lisäksi palohaavan päälle (lapsilla huomattava etu!). Mikäli kolesteroli on koholla, myös homokysteiinipitoisuus saattaa olla koholla. Metyylisulfonyylimetaani saattaa laskea homokysteiinipitoisuutta joka on tarkempi mittari aivo/sydäninfarktin todennäköisyyttä mietittäessä. Mitä pienempi arvo, sen parempi. Ja samalla kun MSM:ää syö, kolesteroliarvot saattavat laskea, kun ottaa kuukauden kuuriksi iltaisin kyytipojaksi ruokalusikallisen (soija)lesitiiniä.. Statiineja en henkkoht. suosittelisi kenellekään.. Mutta takaisin aiheeseen:

    Aine on itsessään turvallista käyttää – virallista tutkimusta ei ole käsittääkseni tehty, mutta imettäessä äidin maidon koostumuksessa MSM:a on suuri osa. Meillä sitä syötiin raskauden ja imetyksen ajan, eikä avokilla ole minkäännäköisiä raskausarpia.

    Myös oman syöpöttelyn ja lihomisen aiheuttamat arvet ovat kadonneet.
    Bulkkitavarasta on helppoa tehdä myös perusvoiteen kanssa rasvaa jota voi ulkoisesti arville laittaa, mutta itse mieluummin syön aineen. Maku on karmea, mutta tekniikalla ja hyvällä vesihörpyllä siitä selviää 🙂

    Ainetta saa suomesta, itse tilaan isoja satseja (meillä kaksi ihmistä vetää vuodessa noin 3 kiloa) kerrallaan ja koitan tuputtaa ainetta myös sukulaisille 😉

    1. Uskallan epäillä, että raskausarpien puuttuminen olisi kyseisen aineen ansiota. Totuutta tuskin kukaan tietää.

      Näytön puuttuessa terveysväitteitä ei tosiaan voi tehdä. Ainetta ei ole tutkittu tarpeeksi eikä virallisia turvallisuustutkimuksia ole myöskään tehty. Toisaalta ainetta kauppaavan FinnMSM Oy:n sivuilla sanotaan näin:
      ”Odottavien ja imettävien äitien on syytä välttää MSM:n nauttimista, koska äidin kehossa MSM:n vaikutuksesta mahdollisesti käynnistyvä detoksifikaatio prosessi saattaa vaikuttaa siihen, että sikiön tai vauvan verenkiertoon tai hänen nauttimaansa rintamaitoon siirtyy äidin kehosta poistumassa olevia vierasaineita, lääkejäämiä tai muita ei-toivottavia aineita.”

      Näiden asioiden perusteella siis en suosittelisi.

  2. Bongasin sanan “detoksifikaatio”. Jos se esiintyy tuotteen mainoslauseessa, on tuote 100% todennäköisyydellä humpuukia. Tuote voi auttaa tai olla auttamatta. Aivan varmasti sillä on tuhdintava vaikutus tuotteen myyjän lompakkoon.

    Jos Bio-Oil julkaisee tuollaisen tutkimuksen todisteena, se jo osoittaa, että halutaan vaikuttaa tunteisiin. Halutaan myydä. En pitäisi tuota 100% varmuudella humpuukina, mutta melko lähellä se on.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue myös nämä

Mikä tehoaa yskään?

Kaupallinen yhteistyö Yskän hoito on liian pitkään junnannut samoilla raiteilla. Uusia hoitokeinoja…

Imetyssidos vähentää rintojen kipua ja auttaa haavojen paranemisessa

Imetyksen aikana esiintyvä kipu on yleistä varsinkin imetyksen alussa. Imetyksen ei kuitenkaan…

Miten olisi puolukkajäätelö?

Kyllä on Nestléllä pokkaa. Viime viikolla sähköpostiin tuli tiedote, jossa sanottiin: ”Syyssadon…

Gluteeniton banaanikakku – Gram-jauhot kehiin

Olen nyt jonkin aikaa ollut lähes kokonaan gluteenittomalla ruokavaliolla. Muitakin muutoksia olen…