Tupakkariippuvuuden hoidolle pitäisi saada Kela-korvaus Emilii Dove

Savuton Suomi 2040 -verkosto on ottanut kantaa nikotiiniriippuvuuden hoidon korvattavuuteen. Verkoston tupakkapolitiikan kehittämistyöryhmä ehdottaa, että tupakkariippuvuuden hoitoon käytettävät lääkevalmisteet otettaisiin sairausvakuutuksen lääkekorvauksen piiriin. Työryhmä soisi korvauksen sekä reseptilääkkeille (varenikliini, bupropioni, nortriptyliini) että lääkärin määräämille nikotiinikorvaushoitotuotteille, kuten nikotiinipurukumeille ja -laastareille.tupakka

Pfizer on hakenut varenikliinia sisältävälle Champix-reseptilääkkeelleen peruskorvattavuutta. Hakemus on parhaillaan käsiteltävänä lääkkeiden hintalautakunnassa (Hila). Kirjoitin aiheesta Apteekkarilehteen.

Tupakointia lopettavalle Kela-korvaus voisi merkitä lääkkeiden saamista jopa puolet nykyistä halvemmalla. Peruskorvaus on 35 prosenttia, mutta sen lisäksi korvaushakemuksen yhteydessä määritellään uudelleen tuotteen tukkuhinta. Yleensä se tarkoittaa sitä, että valmisteen hinta laskee.

Vieroituslääkkeiden korvattavuudesta aiheutuisi yhteiskunnalle menoja, mutta ne tulisivat katetuiksi tupakoinnin lopettaneiden parempana terveytenä ja säästöinä heidän terveysmenoissaan. Lääkkeiden korvattavuus edistäisi myös sosiaalista ja terveydellistä tasa-arvoa.

Päivitys 13.5.2014: Varenikliinia sisältävä Champix-valmiste on lääkkeiden hintalautakunnan päätöksen mukaan 1.6.2014 alkaen rajoitetusti peruskorvattava.

  1. Emilii, oletko perehtynyt noiden tupakkakorvaustuotteiden vaikuttavuutta koskevaan tieteelliseen näyttöön? Osoittaako näyttö tehoa?

  2. Korvaustuotteiden onnistumisprosentti on kansainvälisissä tutkimuksissa ollut alhaisempi kuin ilman apua lopettaneilla. Champix on lisäksi aiheuttanut merkittävän määrän kuolemia, ja vielä enemmän muita haittoja käyttäjälle. En ymmärrä millä ihmeen perusteella Kelan tukea käytettäisiin moiseen. Ei taida todellinen syy julkisuutta kestää.

      1. Uusin UK:ssa tehty puhelinkysely tupakoinnin lopettamistavoista: höyrytin 19,9%, ilman apuja 15,1% ja OTC NRT 10% http://nicotinepolicy.net/all-authors/86-g-krol/861-new-research-shows-electronic-cigarettes-better-for-quitting-than-no-aid-over-the-counter-nrt-worse-than-no-aid

        Varekliinin haitoista löytyy artikkeli mm Wikipediasta http://en.wikipedia.org/wiki/Varenicline

        Daily Mail, joka lähteenä on skandaalinhakuinen, kirjoittaa näin: http://www.dailymail.co.uk/health/article-1391774/Suicide-horror-smoking-drug-Chantix-fatality-reports-left-safety-review.html

        Suosittelen, kun lääkealalla olet, tutustumaan Peter C. Gotzsche:n kirjaan Deadly Medicines and Organised Crime: How Big Pharma Has Corrupted Healthcare
        http://www.amazon.com/Deadly-Medicines-Organised-Crime-Healthcare/dp/1846198844

        Tuossa Pfizerin hakemassa Kela-korvattavuusasiassa on vain kyse suorasta tulonsiirrosta valtiolta lääkeyhtiölle ja toivon, ettei se mene läpi. Kansanterveyden kanssa tuolla asialla ei ole mitään tekemistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue myös nämä

Välimeren ruokavalion ja ADHD:n välillä selvä yhteys

Välimeren ruokavalion ja ADHD:n välillä on havaittu mielenkiintoinen yhteys. Tutkimus ei todista…

Epäluottamus ihmisiin lisää dementiariskiä – testaa itsesi

Epäluottamus toisiin ihmisiin lisää dementiaan sairastumisen vaaraa. Itä-Suomen yliopiston ja Karoliinisen instituutin…

Tästä logosta tunnistat laillisen verkkoapteekin

Eurooppalaiset ostavat lääkkeitä internetin kautta kasvavassa määrin. Jotta välttyisi väärennöksiltä, tulisi varmistaa,…

Tutkimus: Laihduttaminen on huono painonhallintakeino

Laihduttamisen sijaan olisi tärkeämpää keskittyä syömään säännöllisesti ja huolehtia hyvinvoinnistaan ja elämän…