Varmista, että lapsella on oikean kokoiset kengät Emilii Dove

jalan-mittaus-respecta

Lapselle kenkiä ostaessa ei kannata luottaa pelkkään kengännumeroon, sillä sisätilan pituus ja kengännumero eivät aina vastaa toisiaan. Siksi lapsen jalan lisäksi, tulisi mitata myös jalkineen sisätila. Mittaaminen onnistuu tekemällä lapsen jalan pituutta mukaileva pahvimitta, johon on lisätty 12-17 mm käyntivara.

Mittaa molemmat jalat ja tee se iltapäivällä tai illalla, koska jalkaterä kasvaa ja leviää päivän aikana. Kengän sopivuus on syytä tarkistaa 3 kuukauden välein.

Tutkimusten mukaan jopa puolella 6−10-vuotiaista lapsista on liian pienet kengät. Kaksi kolmasosaa liian pieniä kenkiä käyttävistä lapsista ei osaa kertoa kengän huonosta istuvuudesta. Lapsilla oikean kokooiset kengät ovat erityisen tärkeät, sillä ahtaat tai huonosti istuvat kengät voivat aiheuttaa jalkavaivoja. Seurauksena voi olla myös polvi-, selkä- ja lonkkavaivoja.

Aina kun mahdollista, lapsen kannattaa olla ilman kenkiä. Jalat kehittyvät sitä luonnollisemmin, mitä enemmän lapsella on mahdollisuus liikkua ilman jalkineita.

Vinkkejä kenkien hankintaan:

  • Lasten jalkineiden tulee olla kevyet ja joustavat, jalkaterän muotoiset ja ennen kaikkea niissä ei saa olla jalkaterän kaaria tukevia rakenteita. Kenkien tehtävä on suojata jalkaterää ympäristöltä, ei muokata sen kehitystä.
  • Kengän käyntivaran tulisi olla 12−17 millimetriä. Kasvuvaraa ei pidä olla liikaa, sillä liian suuri kenkä ei taivu samasta kohdasta kuin päkiä.
  • Huomioi jalkaterän malli. Lapsen jalka on usein kantapäästä kapea ja jalkaterästä leveä. Jalkineen sisäpohjan pitää olla suora, kuten jalkateräkin. Kaareva sisäpohja ohjaa jalan astumaan linttaan.
  • Lapsen kengässä ei pidä olla korkoa, vaan paino saa jakautua mahdollisimman tasaisesti.
  • Tiukkaan sidotut kengännauhat painavat jalkapöydän päällä kulkevaa valtimoa ja haittaavat jalan verenkiertoa.
  • Toisten lasten vanhoja kenkiä voi käyttää, jos ne ovat sopivat ja niiden pohja on kulunut tasaisesti. Epätasaisesti kulunut kenkä voi ohjata lapsen jalan väärään asentoon, eikä niitä siksi pidä luovuttaa eteenpäin.

Lähde ja kuva: www.respecta.fi

Lue lisää:
Opas lasten jalkineiden valintaan
Lapsen jalkojen mittaaminen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue myös nämä

Särkylääkkeet voivat heikentää hedelmöittymistä

Jatkuva tulehduskipulääkkeiden käyttö saattaa heikentää raskaaksi tuloa. Särkylääkkeitä, kuten diklofenaakkia, naprokseenia, ibuprofeenia…

Puoli kiloa päivässä?

Tuoreen tutkimuksen mukaan valtaosa suomalaisista syö paljon vähemmän kasviksia kuin mitä suositusten…

Sokerin lisääminen pakastemarjoihin on vanhanaikaista

Vanha neuvo kuuluu, että pakastemarjoihin lisätään sokeria 0,5-1 desilitraa marjalitraa kohti. Mutta…

Kestävyysurheilu kannattaa aloittaa vielä keski-iän jälkeenkin

Kestävyysharjoittelun aloittaminen yli 40-vuotiaana ei ole liian myöhäistä. Tuoreen tutkimuksen mukaan harjoittelun…